Ystävät ovat henkireikä!

Perjantai. Viikonloppu edessä vihdoin. Nämä viimeiset 5 viikonloppua olen toivonut ajan kuluvan nopeasti. Seuraavat kahdeksan viikonloppua tulen toivomaan, että viikonloppu vain jatkuisi ja jatkuisi.... *huh*. On ollut rankka viikko. Muuta sanaa en keksi kuvaamaan tuntemuksia. Päässä pyörii ja ajatukset kiertää. Voin siis vain todeta, että onneksi on viikonloppu.

Vaa'asta alkaa tulemaan jälleen kaveri. Ei vielä sydänystävä, mutta kyllä se on jo ihan hyvä kamu. Tänä aamuna se suopeasti näytti pohjalukemat, sellaisia en olekaan nähnyt sitten teinivuosien :) Ihan mahtavaa, homma jatkuu siis hiljalleen :) Jotain olen tehnyt oikein, koska vaakakin tykkäsi. Pudotus pyörähti nyt 44kg paremmalle puolelle. Ei huono ollenkaan.

Viime päivinä päässä on pyörinyt paljon ajatuksia ystävyydestä. Jos olet lukenut blogiani, olet ehkä huomannut että siellä on välillä putkahdellut ne huonot kokemukset esille. Mutta myös ne hyvät. Mutta erityisesti tällä viikolla olen miettinyt sitä, miten ystävyys syntyy. Toisten kanssa kemiat vain kohtaavat ja tulee sellainen olo, että toinen on ollut siinä aina. Ja toisten kanssa homma ei vain toimi. Ei vaikka tekisit mitä. Tiettyyn pisteeseen sitä jaksaa yrittää olla ystävällinen, mutta jossain tulee raja vastaan. Se ei siis tarkoita etteikö toista kohtelisi silti hyvin, mutta sitä lopettaa yrittämisen.

Tässä kuluneen viikon aikana olen saanut aivan ihanaa kannustusta ystäviltä ja erään ystävän kannustamana sain tänään viimeinkin keitaan oven auki. Myönnän rehellisesti ettei se ollut helppoa, mutta pidin kiinni lupauksestani hänelle, mutta myös itselleni. Ja voin vain sanoa että se kannatti. En muista, koska olisin saanut sellaisen vastaanoton kuin tänään. Ei ollut itku kaukana, niin ihania ihmisiä mun lähellä!! Ja kuinka hyvältä tuntui nähdä tuttuja, jo tärkeiksi tulleita ihmisiä siinä ihan lähellä. Edes vilaukselta. Viime viikolla olin kyllä salilla, mutta sieltä on niin helppo paeta pois heti kun vähänkin tuntuu siltä tai valvova silmä ei huomaa. Mutta ohjatulta tunnilta ei niin vain kadota maan nielaisemana pois. Enkä kyllä kehtaisikaan ;) Ja täytyy kyllä sanoa, etten mene sellaisten ohjaajien tunneille, joilta haluaisin kadota kesken kaiken pois. Ei keitaalla ole sellaisia ohjaajia!

Edelliseen postaukseen palatakseni. Eteenpäin mennään. Hitaasti hengitellen, mutta elossa. Ehkä ei ihan niin kauheassa endorfiinikännissä kuin aiemmin tänä vuonna, mutta jotain pientä liikettä on kuitenkin havaittavissa. Tänään bodypumpissa olo oli hyvä ja olin onnellinen että lähdin tunnille mukaan. Naureskelin jossain vaiheessa tuntia, kun olin pakannut kotona vanhat jumppahousut mukaan ja ne oli "hiukan" isot :D sai keriä ne vyötärölle.... Toisaalta se oli itselle jälleen se hyvä pieni muistutus siitä, miksi tässä mennään eteenpäin eikä taaksepäin. Paluuta menneisyyteen ei ole. Tämän päivän pumppipainoista en sano kyllä yhtään mitään... Useassa kohdassa tuli sellainen tunne, että olisi hyvin voinut ladata täydet painot, mutta toisaalta järki piipittää jossain syvällä, että ei rankkaa aloitusta. Se pienikin motivaatio kuolee jos aloittaa liian kovaa. Nyt jäi hyvä fiilis, sopiva lihastutina ja sellainen olo, että taidan uskaltaa ensi perjantaina uudelleen :) Ihan hiukan olisi halu mennä jokaisen ohjaajan tunnille, mutta vielä on liian aikaista. Nyt on maltettava ja edettävä se pieni hetki kerrallaan...

Multa on kysytty suoraan ja epäsuoraan, mitä tapahtui. Mihin motivaatio karkasi ja miksi homma pysähtyi kuin seinään. Joskus elämä vain heittelee niitä kapuloita rattaisiin ja joudut tarkistamaan kurssia. Joskus sen kurssin löytyminen kestää vähän kauemmin. Joskus pitää pohtia ne hyvät ja huonot asiat ja vielä kerran miettiä, mihin soppaan päänsä pistää. Mä olen joutunut viime viikkoina aika lailla niiden peruskysymysten äärelle ja huomannut, että asiat ei ehkä olekaan niin kuin on luullut. Ja joskus pitää vain pysähtyä hetkeksi hengittämään.

Tuollaisina hetkinä ystävät ovat kultaakin arvokkaampia. olen onnellinen jokaisesta teistä, ilman teitä en olisi tässä. Ilman ystäviä en ehkä olisi päässyt sen kynnyksen yli ja mennyt keitaan ovista sisään. Ja ilman erityistä ystävää, joka tuli ihan taivaan lahjana tässä muutamia viikkoja sitten, en pohtisi syntyjä syviä ja miettisi paluuta. Ei paluuta lähtötilanteeseen, no way!! Vaan paluuta herättämään henkiin jotain, minkä oli ajatellut olevan mahdotonta.

Toisin sanoen ja tiivistettynä, ehkä jotain uutta on luvassa ;) Vielä ei voi kertoa kuin ympäripyöreästi ;) Aika näyttää siis, mihin tämän laivan kurssi kääntyy.

Summa summarum. Ilman teitä ystävät rakkaat, tämä laiva olisi mennyt nurin. Kiitos kun olette!