Luovuttaja?

Tänään on sellainen olo. Luovuttaja.

Odotin kieli pitkänä tämän illan crossingia loistavassa seurassa ja ihan mahtavan ohjaajan vetämänä. Mutta kuinkas kävikään. Ensimmäinen puolituntinen näytti jälleen närhen munat ja koti kutsui. Onneksi olin yksin liikenteessä, en taas muistanut että mulla on niin hyvä sanavarasto... voi elämä!

Itku pitkästä ilosta, niin ne viisaat väittää. Mä olin laskenut sen varaan että voin crossailla tulevien viikkojen aikana huoletta. Enpä siis ilmeisesti voi. Ainakaan vielä. Toivotaan että tuo leikkaus pistää käden siihen kuosiin, että sillä pystyy tekemään jotain edes vähän. Ettei ihan tarvitse olla 6 viikkoa käyttämättä sitä ollenkaan. Lähtee ne vähätkin lihakset lomille, jos mitään ei voi tehdä.

Harmin määrää ei voi sanoin kuvata. Tiedän, ettei tunteiden mukana pidä mennä. Tunteita tulee ja menee, semmoista se on. Mutta fiiliksellä ei todellakaan voi hehkuttaa.

mun viimeinen toivoni on combat ilman punnerruksia. Viime viikolla se vielä onnistui kohtalaisen hyvin, kun laitoin wrapit niin tiukalle että todellakin tuki rannetta. Ei hetkunut yhtään. Siihen on luottaminen.

höh ja pöh. mä inhoan valittaa, mutta sekin kuuluu tähän elämään. Ei aina voi vain olla kaikki niin hyvin ja ihanasti ja liidellä jossain korkeuksissa.

Luovuttaja? ehkä tänään, mutta en kokonaan. En suostu, en!!!