perjantai 7. kesäkuuta 2013

Uusia lihaksia

Mä olen luullut, että tämän melkein 10 kuukauden aikana olisin käynyt jo kaikki lihakset läpi ja saanut ne kerran kipeäksi. Mutta kultaako aika muistot, vai onko mulla taas uusia lihaksia, kun oon niin kipeä että oksat pois :D

Eilinen saliohjelman teko sai tuntumaa ihan ihmeellisiin paikkoihin. Järkyttävän ihana kipu :D Olin ilmottautunut tälle aamulle kahvakuulaan enkä kehdannut sitä perua vaikka nukkumatti koitti pitää sinnikkäästi kiinni. Silmät ristissä aamutunnille, kahvakuulan kanssa leikkimään. Leikkihän oli siitä kaukana, vaikka ihmeen hyvin sitä jaksoi itselleen nauraa toisto toiston perään. Voi luoja, joskus pitäis kuvata oma hilluminen, voisi nauraa vielä uudelleen tunnin jälkeenkin...

Kropassa tuntuma eilisestä ja kahvakuulien kanssa kiertoharjottelua. Apua. Mä en pääse nousemaan portaita ja vaapun kuin mikäkin ankka eteenpäin. Ainakin mulla riittää riemua kun itselleni hihittelen pienessä endorfiinihumalassa ja koirat katsoo kummastuneena, mikä mulle on tullut.

Tunnin kahvakuulan perään 40 minuutin venyttely. Jälleen oli iso riemu huomata että taipuu enemmän kuin ennen. Jotain on tapahtunut vaikka jäljessä mennäänkin. Ja taas sain muistutuksen siitä, kuinka tärkeää kunnon venyttely oikeasti on. Siihen pitäisi panostaa kunnolla, eikä vain vähän sinne päin parin minuutin ajan. Ihan kun ajatuskin juoksisi vähän kirkkaammin kuin aamulla. Vaikka toisaalta nyt on niin veto poissa että voisin kevyesti vetäistä parin tunnin päiväunet.

Huh. Kai mun on keitettävä kahvit, että pysyn hereillä ja vähän virkistyn tästä. On tämä liikunnan aiheuttama riemu kuitenkin niin mahtavaa, että en mä tätä enää vaihtaisi pois. Ja jos jossain kohtaa oon luopumassa liikkumisesta, niin tulkaa nyt hyvät ihmiset kalauttamaan jollain pannulla päähän ettei niin pääsisi tapahtumaan!  Ja onneksi on tämä blogi, tänne voi aina palata lukemaan vanhoja päivityksiä jos alkaa puuduttamaan ja tuntuu ettei mikään maistu miltään.

Ihanaa viikonloppua itse kullekin! Minä pidän ansaitun lepopäivän huomenna ja menen pyörän sijaan autolla töihin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti