Multa on moni kysellyt, miten olen saanut muutoksen aikaan. Liikkuminen ja ruokavalio on monelle itsestään selvä juttu, mutta miten olen pystynyt psyykkaamaan itseäni jatkamaan. Mikä on auttanut pysymään "ruodussa" ja katsomaan eteenpäin vaikka aina ei niin helpolta tunnukaan. Tässä muutamia asioita viime kesältä, jolloin päätös uuden elämän aloittamisesta syntyi.
Itsekkyys. Tajusin viime kesänä viimeinkin että on korkea aika alkaa olemaan itsekäs. Siis asettamaan itseni ykköseksi eikä aina ajatella muita ensin. Tällä en tarkoita sellaista yliampuvaa itsekkyyttä, vaan terveellä tavalla arvostaa myös itseään ihmisenä. Sä olet arvokas!
Itseensä uskominen. Jos aina ajattelee, että mä en pysty ja en mä onnistu, niin tuskin onnistuu tai pystyy. Mutta jos päätät uskoa itseesi, uskoa siihen minkä eteen teet työtä, uskoa että onnistut ja pystyt, niin se on mahdollista. Ihmiset sanovat mitä haluavat ja tottahan ne sanat kolahtaa yleensä aika syvälle. Mutta sen takia ei saa lannistua, että joku ei ole iloinen sun onnistumisesta. Itseensä pitää uskoa, siitä se lähtee! Jos uskot itseesi, kaikki on mahdollista!
Taistele! Ole valmis taistelemaan omien unelmiesi puolesta. Taistelemaan oman hyvinvointisi puolesta. Tekemään työtä sen eteen, mitä haluat ja taitselemaan että unelmasi toteutuvat. Elämä ei koskaan ole helppoa, ei kenelläkään ja jokainen joutuu joskus taistelemaan. Ei saa siis luovuttaa ensimmäisen, eikä vielä toisenkaan vastoinkäymisen kohdalla. Taistele, sillä pääsee pitkälle!
Mukavuusalue. Ole valmis astumaan pois omalta mukavuusalueeltasi. Jos koskaan et yritä mitään uutta, et voi olettaa saavasi uudenlaisia tuloksia. Mukavuusalueella on tietenkin hyvä ja turvallista olla, mutta aluetta voi laajentaa. Kun elämänmuutoksesta on kyse, pitää olla valmis siihen että se mukavuusalue joutuu todella koetukselle.
Se tapahtuu päänsisällä. Joudut oikeasti miettimään asioita usein, kohtaamaan uusia ja vanhoja tunteita. Käymään läpi asioita, jotka olet haudannut ja joita et ehkä haluaisi enää kohdata. Kaikki tunteet on sallittuja, välillä saa olla itselleen vihainen, sitä mäkin olen ollut hyvin paljon. Mutta se ei auta mitään, että kieltää tunteet ja ajatukset. Ne on vain käytävä läpi. Kaikki muutos lähtee sinusta itsestäsi ja sisältä päin. se että joku sanoo sinulle, että sun tarttis tehdä jotain, ei auta. Se halu ja himo muutokselle, se lähtee sisältä.
Kohtaa itsesi. Olet mitä olet. Kohtaa itsesi, myönnä tilanteesi ja aloita. Mä sorruin vuosia siihen ajatukseen, kun jossain kadulla näin jonkun ison ihmisen, niin ajattelin heti että mä en onneksi ole noin iso. Enkä tajunnut että monesti olin paljon isompi. Olin sokea itselleni ja toisaalta halusin olla sokea. En halunnut myöntää tilannetta, ettei mun tarttis vaan tehdä mitään. Mutta kun viimein kohtasin itseni, myönsin rehellisesti oman tilanteeni ja missä mennään, oli helpompaa lähteä tekemään muutosta. Ei auta surra sitä, minkä on jo tehnyt. sille ei enää voi mitään ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta aina voi muuttaa valtamerilaivankin kurssia ja tarkistaa suuntaa. Jatkuva märehtiminen ja itsesääli ei auta asiaa eikä vie eteenpäin. Get over it ja aloita uudelleen. Sama koskee myös ns. repsahduksia. tehty mikä tehty, palaa takaisin ruotuun kun tajuat lipsahtaneesi.
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Siis koskaan! Aina on uusi mahdollisuus, joka ikinen päivä! Tämä oli mulle ehkä se tärkein pointti. Olin monesti ajatellut, että kun mä nyt oon jo näin iso tai näin vanha, niin enhän mä enää voi enkä pysty enkä kykene enkä... selityksiä kaikki. Älä usko sitä, ettetkö voisi tehdä muutoksia, sillä se on mahdollista. Koskaan ei ole liian myöhäistä!
Ja se tärkein:
Tukiverkosto. Jos mahdollista, puhu muutoksesta ainakin sellaisille, joiden uskot tsemppaavan sua. Kaikki kaverit ei ehkä ole iloisia muutoksestasi, osa kavereista katoaa projektisi aikana. Mutta tilalle tulee uusia ja parempia. Itse olen ollut ikionnellinen mun tukiverkostosta. Mun perhe tukee ja kannustaa, mulla on ihania ystäviä jotka tsemppaa ja auttaa jaksamaan. Lisäksi kuntosalin kautta olen saanut paljon uusia ihania ystäviä, jotka kannustavat ja potkivat eteenpäin. Jokainen tsemppari on tarpeen, itse en olisi varmasti jaksanut jatkaa mikäli mulla ei olisi ollut niin kannustavia ihmisiä. Ja alkuun mulla ei ollut. Mä en puhunut elämänmuutoksesta aluksi kenellekään, puhuin vain että olen aloittanut kuntoilun. Mutta aika pian huomasin että tässä menee koko elämä uusiksi ja aloin pelkäämään ihmisille puhumista. Epäonnistumisen pelossa. Pelkäsin, että mitä useampi tietää, sitä useammalle pitää tiedottaa että sorry, ei tää nyt mennytkään niin kuin suunnittelin. Ihmiset kyllä ovat viikkojen ja kuukausien kuluessa nähneet miten muutos on edennyt, enää sitä ei voi peitellä. enkä haluakaan. Toisaalta jossain vaiheessa huomasin, että mitä enemmän asiasta puhuin, sitä enemmän sain itselleni sisua jatkaa koska epäonnistuminen ei ollut enää vaihtoehto.
Muista että edistyminen, olipa se kuinka hidasta tahansa, on edistymistä. Vauhti ei korvaa määrää, eikä sillä ole merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti