Viime viikon leikkauspäätöksen aiheuttama shokki alkaa hiipua pois. Hiljalleen olen vain koittanut hyväksyä tulevan treenitauon, vaikka se ei mieltä ylennäkään. Koitan etsiä hyviä puolia tästäkin, ainakaan mulla ei ole jalat kipsissä joten voin ulkoilla ja liikkua normaalisti ja käydä tekemässä niitä jalkatreenejä kuitenkin.
Vaikka kuinka olen koittanut itseäni tsempata kuntosalin puolelle, on yritys jäänyt aika heikoksi. On ollut vain niin paljon helpompaa jäädä kotiin, istua netissä, keksiä jotain muuta tähdellisempää tai sitten nukkua aamusta pitkään ettei ehdikään mitään enää ennen töihin menoa.
Tässä joitakin kuukausia sitten eräs meidän ohjaajista sanoi, että lähtee koska tahansa saliseuraksi, jos haluan. Jotenkin vain kynnys on ollut kauhean korkea kysyä. Ei sillä, etteikö ihmiset osaisi sanoa ei, mutta jotenkin kun tietää että elämässä on muutakin kuin se sali ja ne ohjattavat ihmiset siellä. Mutta viimein rohkaisin itseni ja pyysin saliseuraa tälle aamulle ja hilluin salilla ennätyksellisesti 1,5h aamutuimaan. Ja siis kysehän ei ole siitä, että menisi jonkun kanssa käsikädessä laitteesta toiseen tai että olisi ohjaustunti. Ei, vaan se että mä en osaa perua / tehdä ohareita jos olen sopinut jotain ja varsinkin jos se on musta lähtöisin oleva ehdotus. Jos tää on ainoa tapa saada itsensä salille, niin tulen kysymään saliseuraa uudelleenkin ;)
Lihakset on siis möyhennetty hyvin taukoa varten, paino laskee tasaisesti ja kohta saan tuulettaa seuraavan tasaluvun rikkoutumista! Eilen kun ripustin pyykkejä, pysähdyin oikein tuijottamaan että onko mulla oikeesti noin pieniä vaatteita nykyisin. Hassu tunne, kun tiesi että ne on päällä olleet ja ihan sopiviakin. Ei vaan meinaa vieläkään tajuta, missä mennään :)
Tänään on ollut muutenkin sellainen ihana päivä, että oksat pois. Se että päivä alkaa ihan parhaalla seuralla salin ei-niin-viileässä-tunnelmassa, ja jatkuu loman aloituksella ja työpaikalla käynnillä, on ihan luksusta. Meillä on talon puolesta työvaatteet, joissa laihtuminen ei niin hyvin näy (ihan hirveitä telttoja :D ). Mutta tänään olin omissa kuteissa käymässä töissä ja se palautteen määrä mitä sain ihmisiltä! Olen ihan mykistynyt kaikista kauniista sanoista joita sain ja siitä tsempityksestä ja kannustuksesta! on mulla vain ihana työyhteisö. Kehityskeskustelussa kuulin ihanaa palautetta joka taas muistutti mua, että tämä matka ei ole turha. Jälleen muistin yhden syyn lisää, miksi elämän prioriteetit menivät uusiksi
Ja jälleen mietin kun ajelin kotiin lomafiiliksissä, että kuinka tärkeää on se positiivisen palautteen antaminen. Negatiiviset asiat osataan kyllä sanoa monesti hyvinkin kuuluvasti, mutta ne hyvät asiat tahtoo vain jäädä ja unohtua. Enkä tarkoita nyt sitä että jokaisesta asiasta pitää kiittää jatkuvasti, siihenkin lopulta turtuu. Mutta jos on jotain hyvää sanottavaa toisesta, niin se kannattaa todella sanoa :) Kehu kaveri päivässä, se on vähän sinulle mutta paljon jollekin toiselle.
Huomenna siis alkaa treenitauko. Mä toivon loppuun asti, että pääsen tekemään edes vähän jotain tässä tulevien viikkojen aikana, mutta vasta huomenna kun avaavat ja näkevät mitä kaikkea on rikki, tietää tauon pituuden ja sen mitä saa tehdä... Mä jaksan pitää jalkojakin ristissä ihan viimeiseen asti, että ei olisi niin totaalinen liikuntakielto, mitä nyt on vähän väläytelty. Se kun tulee vaikuttamaan mm. syksyn potkunyrkkeilyvalmennukseenkin... Toisaalta se odottaa mua kyllä, jos nyt käsi ei vielä kestä niin tammikuussa voi aloittaa sitten uudelleen.
Mutta näillä mennään! Ihanaa kesäkuun viimeistä viikkoa, helteitä ja ukkosta eli meikäläisen unelmasäät luvassa :) Muista kehua se kaveri päivässä, edes yksi kaveri viikossa ;) sekin on jo alku!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti